Tuntumaltaan objektiivi on retrohenkisen jämäkkä. Kompakti hienomekaaninen tarkkuustuote, jonka mukana tulee kova putkikotelo. Poiketen valtaosasta uudempia zoomeja, kiinteärunkoinen metallinen rakenne antaa objektiivista erittäin kestävän vaikutelman. Puutteena voidaan pitää sitä, että toisin kuin Nikonin uudemmissa teleobjektiiveissa, vastavalosuoja ei kuulu vakiotoimitukseen, vaan on lisävaruste. Se tosin on enemmänkin ärsyttävä asia joka on helposti korjattavissa, kuin todellinen ongelma.

Objektiivin tekninen speksi kertoo rakenteen olevan 16 linssiä, joista 3 on ED-elementtejä. Käyttäjälle ei liene suurempaa merkitystä montako elementtiä objektiivissa on, vaan millaista kuvaa se pystyy filmille tai kennolle tuottamaan. Optisesti se on juuri niin hyvä, mitä Nikonin klassikolta odottaa sopii. Jossakin speksissä on maininta makrosta, mutta mitään varsinaista makroaluetta ei ole, ja lähin tarkennusetäisyys jää noin  puoleentoista metriin. Nikonin tavan mukaan objektiivissa on 9-lehtinen himmennin, mutta toisin kuin valtaosassa nykyobjektiiveja, lehtiä ei ole pyöristetty. Bokeh ja sunburst-efekti on tätä kirjoittaessa vielä testaamatta, mutta niistä löytyy esimerkkikuvia kalustogalleriassa kunhan aurinko sulattaa hanget, ja objektiivi pääsee tositoimiin.

Jos tämä kirjoitus olisi varteenotettava objektiivin arvostelu, seuraisi nyt sarja kuvia paperilapuista, joissa on viivoja. Sellaisilla yleensä yritetään osoittaa jotakin vääristymistä ja tarkkuudesta. Jätän sellaisen osion väliin. Paperien kopioimiseen löytyy parempiakin  välineitä. Ja aika harvoin moisilla paperilappukuvilla on merkitystä ilman vertailukohtia.

Lähtiessäni tekemään valintaa keskipitkän valovoimaisen telezoomin osalta, oleelliseksi kysymykseksi nousi käyttötarkoitus. Se ei minulle ole niin itsestään selvä, kun voisi kuvitella. Kun olin tarpeen saanut itselleni perusteltua, alkoivat vaihtoehdot hiljalleen hahmottua. Vaakakupissa toisena vaihtoehtona oli modernimpi vaihtoehto, eli Nikkor 70-200 F2.8G VR II. Optisesti vaihtoehdoissa ei suuria eroja ole, joten ratkaisu oli tehtävä muiden syiden perusteella. Seuraavassa ne minun ratkaisuni perusteluineen:

Optinen kyvykkyys: Eri vertailujen ja omien testien perusteella en löytänyt merkittävää eroa. 70-200:n osalta oma testaus perustui ensimmäiseen versioon. Uudemman version osalta tukeuduin muiden kuvaajien kokemuksiin.

AF vs. AF-S: Itse käytän runkoa, jossa on tarkennusmoottori, joten moottori objektiivissa ei ole välttämätön. Tarkennusnopeudessa käyttämäni D300:n runkomoottori häviää jonkin verran AF-S:n SWM:lle. Käytännössä en usko eron tulevan merkittäväksi kovinkaan usein. Toisaalta, jos käytössäni olisi runko, jossa ei ole tarkennusmoottoria, en olisi edes harkinnut tätä nyt hankkimaani klassikkoa.

VR: Liikkuvan kohteen kuvaamisessa ei VR:stä ole hyötyä. Jalustaa käytettäessä sitä ei saa käyttää, ja hyvässä valossa käsivaralta kuvattaessa sitä ei tarvita. Tätä ei saa nyt tulkita väärin. VR on hyvä ominaisuus olla olemassa. Se saattaa pelastaa kuvan, jos jalustaa ei ole, tai sitä ei voi käyttää.

VR jäi minulle ainoaksi todelliseksi käytännön eroksi näiden kahden objektiivin välille. Sen hintalapuksi tuli noin tuhat euroa, ja se oli minulle liian kova hinta tärinänvaimennuksesta.

Ja kaikki tämä on täysin subjektiivista.

Alla olevassa kuvasarjassa on sama kohde kuvattu eri polttoväliä käyttäen. Kameran paikkaa ei ole kuvien välillä muutettu, ainoastaan objektiivia on vaihdettu. Kuvauksessa käytössä oli runko, jonka polttovälikerroin on 1.5 (35 mm eq.). Kuvan alapuolella näkyy käytössä olleen objektiivin polttoväli, ja sulkeissa 35 mm järjestelmän vertailuarvo. Kuvia ei ole rajattu tai muunneltu jälkikäsittelyssä, ainoastaa pienennetty internet-käyttöön paremmin sopivaksi.

Digikameroiden, varsinkin järjestelmäkameroiden, yhteydessä kinovastaavuudella havainnollistetaan objektiivin kennolle tuottamaa kuvakulmaa antamalla vertailukohdaksi kerroin, joka suhteuttaa polttovälin vanhaan 35 mm kinostandardiin.

Digitaaliset järjestelmäkamerat on tehty lisälaitteiden osalta jossakin määrin yhteensopivaksi perinteisten filmikameroiden kanssa. Eli samaa objektiiviä voi käyttää joissakin tapauksissa sekä digitaalisessa rungossa että perinteisemmässä filmirungossa.

Valtaosa digirungoista käyttää kuitenkin CMOS/CCD-kennoa, joka on pinta-alaltaan huomattavasti kinofilmiruutua pienempi. Ja siitä kokoerosta kinofilmiin syntyy suhde, joka yksinkertaisuuden vuoksi ilmoitetaan rungon kertoimena (tai polttovälikertoimena, tai jonakin muuna vastaavana).

Polttovälikerroin on kuvaava termi, mutta vain sitä. Objektiivin todellinen polttoväli ei siitä muutu, että se vaihdetaan kamerasta toiseen. Polttoväli, tai polttovälialue on se, minkä objektiivin valmistaja on joskus päättänyt. Yleisimmät rungon kertoimet taitavat edelleen osua välille 1,4 – 1,6. Muitakin kertoimia on, ja ns. täyskokoiset kennot yleistyvät, mutta edellämainitut ovat yleisimmät perustuen tuotantomääriltään merkittävimpien kameravalmistajien malleihin.

Jos kameran rungon kerroin on 1,5, ja siihen kiinnitetään polttoväliltään 200 mm objektiivi, vastaisi sen kennolle tuottama kuva kattavuudeltaan ja kuvakulmaltaan sitä, että perinteiseen kinofilmirunkoon ruuvattaisiin 300 mm objektiivi. Vaikka objektiivi olisikin suunniteltu ainoastaan pienikennoisissa digirungoissa käytettäväksi, ilmoitetaan polttoväli silti todellisena polttovälinä. Kinovastaavuden ilmoittaminen on tapa antaa vertailukohta niille, jotka ovat järjestelmillä tottuneet kuvaamaan. Se helpottaa myöskin eri kameroiden ominaisuuksien arviointia tarjomalla muuntokertoimen 35 mm standardiin.

Yllä oleva yksinkertaistettu periaatekuva havainnollistaa objektiivin kuvakulman tai kuva-alan kattavuutta, ja mainittua kerrointa.

Kinovastaavuus on kuvakulmaan vaikuttava. Objektiivin nopeusarvoon eli aukkoon sillä ei ole vaikutusta, koska aukko on suhdeluku, ja molemmat suhteen parametrit muuttuvat samassa suhteessa.

Gear Acquisition Syndrome:

Phase 0:
You bought yourself a camera. A fairly good point-and-shoot, that is more than good enough for majority of people. If you belong to that majority, congratulate yourself. This is not a real GAS-Phase.

Phase 1:
You get bitten by the photography-bug. You have learned a trick or two, and want to get a bit more control over the shots you take, and you are confident, that point-and-shoot is not good enough anymore. You will buy a nice entry-level SLR. You do not want to spend too much money on your new hobby, so the kit-lens is for sure all you need.

Phase 2:
Long zoom. Everybody needs a long zoom. After all, those are actually quite cheap. You will go and buy one. And a tripod, naturally. Everybody knows tripod is needed with a long telephoto-lens. And a wireless remote for sure is handy.

Phase 3:
You have realized, that you definitely need a good flash. That in-camera flash is useless. You know that, even though you have not used it. Anyway, you will go and buy yourself a nice big flash. That’ll keep your happy – about a week or so.

Phase 4:
You have figured out why that long zoom was so cheap in the first place. By now you have spent so much time in various web-sites, that you know, a good, fast prime is all you need. You’ll get one.

Phase 5:
It’s not the body, it’s the lens. Invest on a good, well-built lens, and you will see the difference. Nobody else won’t.

Phase 6:
That small entry-body looks actually quite ridiculous with that huge piece of glass attached to it. It definitely needs to be upgraded…

Phase 7:
No – no new body. You’re a realist. Body in not the issue. After all – it’s photography, not anatomy we’re talking about. More good quality glass is what you need. Definitely. By now you’ve also noticed that none of your old filters fit those new lenses. Never mind. Filters are cheap, compared to investments you’ve made on lenses. Are those more expensive filters better?

Phase 8:
With all those lenses you have, you feel quite happy that you did not upgrade your body earlier. It’s not a better body you need. You’ll need another body. You’ve spent way too much time changing lenses on the one you have. Naturally it makes no sense to buy similar body than the one you already have, because there are newer and obviously better alternatives available. Those might be a slightly more expensive, but so what – life is.

Phase 9:
To be continued. (If I have the courage to post the next ones I’ve written.)